Suupohjalaisena olemisen sietämätön keveys

Viisi vuotta sitten lähdin ja melkeinpä vannoin, että takaisin en tule muuta kuin sukulaisia katsomaan. En nyt ainakaan asumaan, kun eihän täältä oman alan hommia löytyisikään. Väärässä tuli taas oltua. Ja täysin luonteeni vastaisesti: tällä kertaa ei harmita yhtään.

Alkukeväästä sain soiton, jossa minulle tarjottiin viestinnän kesätyöntekijän paikkaa Elinvoimainen #Suupohja viestii -hankkeessa. Työnkuvasta olin enemmän kuin innoissani, mutta yksi asia työssä vähän herätti ahdistuksen tuntemuksia, nimittäin paluu kotikonnuille.

Älkää ymmärtäkö väärin. Olen aina rakastanut kotiseutuani ja mielelläni olen tänne palannut vierailemaan ja lomailemaan. Mutta että asumaan paikkaan, jossa ei oman käsityksen mukaan koskaan tapahdu mitään. Tai ainakaan nyt, kun koripallokausikaan ei ole käynnissä. Paikkaan, jossa olen luultavasti kolunnut jo jokaisen kolkan. Paikkaan, josta joutuu varmaan viikoittain ajelemaan Seinäjoelle, että saan kasvisruokavaliooni sopivaa ruokaa tofuista Härkiksiin.

Mutta tänne sitä kuitenkin uhosta huolimatta päädyttiin, ja olo on ollut sen jälkeen osittain jopa sietämättömän kevyt. Tähän on mielekkäiden työtehtävien lisäksi vaikuttanut vahvasti moni muukin asia kiireettömyydestä puhtaaseen luontoon. Sietämätöntä tästä tekee vain se, että eihän asioiden näin pitänyt mennä! Halusin pitää viikoittain etäpäivät, että pääsen nopeammin takaisin kaupungin vilinän keskelle. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi.

Ihana Kauhaneva sykähdyttää joka kerta

Täällä ollessani olen kokenut sellaista rauhaa, jota suuremmissa kaupungeissa täytyy lähteä etsimään monien kymmenien kilometrien päästä keskustasta. Luonto on täällä ihan lähellä, ja erilaisia luontokohteita on lukematon määrä.

Ja jos välillä kaipaa muutakin kuin metsässä samoilua niin löytyy tapahtumaa joka lähtöön. Työni puolesta olen päässyt tutustumaan alueen tapahtumatarjontaan ja totuus on se, että niitä on niin paljon, että en kaikissa ehdi edes käymään. Mistä lie kummunnut käsitykseni, ettei täällä ole kesällä kuin Nummirock ja Sauna-ajot.

Ja ne kolutut kolkat. Olen käynyt pelkästään kotikunnassani, Kauhajoella, niin monessa uudessa paikassa, että ei humanisti enää pysy laskuissa mukana.

Ehkä sitä tosiaan teini-iän ”haluan muuttaa Helsinkiin” -huuman jälkeen on oppinut arvostamaan hieman eri asioita.  Enää ei onnellisuutta määrittele vaatekauppojen, yökerhojen ja ihmisten määrä. Rauha, turva ja luonto kantavat paljon pidemmälle. Eikä ole muuten kertaakaan vielä tarvinnut lähteä kauemmas kauppareissulle.

Ehkä se tosiaan on niin, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Ehkä oman aikuisemman näkökulman lisäksi myös itse seutu on muuttunut ja muuttuu yhä. Onneksi kuitenkin Suupohjan perusluonne säilyy. Ja murre, sitä kun olinkin jo niin kaivannut.

Kesätyön jälkeen tie vie nyt ensimmäistä kertaa Pirkanmaalle Tampereelle. Sieltä kotia etsiessäni tärkeäksi kriteeriksi osoittautuivatkin ne jutut, jotka muistuttavat Suupohjasta. Onneksi koti löytyikin alueelta, jota voisi jopa luulla kotiseuduksi. Suupohjalaisuus kun ei asukkaastaan lähde aivan noin vain, vaikka täältä pois lähteekin.

Mira Oravamäki, kesätyöntekijä, Elinvoimainen #Suupohja viestii -hanke
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someonePrint this page

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *