Ole #HupparikansanPuolella!

Allianssi haastaa tänä syksynä olemaan #HupparikansanPuolella ja viemään nuorisotyön viestiä. Nuorisotyön viikkoa vietetään jälleen 10. – 16.10.2016 (vko 41). Nuorisotyön viikon ja siihen liittyvän #HupparikansanPuolella-haasteen tavoitteena on nostaa esille nuorisotyön merkitys ja nuorisotyön tekijät. Allianssi haastaa nuorisotyöntekijät ja nuorten kanssa toimivat tuomaan esille oman työnsä merkitystä leikkauksia vastaan ja puolustamaan nuorisotyötä hallitusohjelmaan kirjatussa kuntien tehtävien harkinnanvaraistamisessa. Vaikutetaan yhdessä nuorisotyön resursseihin tärkeän työn jatkumiseksi! Tänä vuonna erityisenä teemana on Syrjinnän vastainen työ, lisääthän siis mukaan tunnisteen #syrjinnästävapaa

Rentoa ja osaavaa hupparikansaa

Hupparikansaa ovat nuoret, nuorten ryhmät ja nuorten kanssa toimivat aikuiset. He ovat rentoa, positiivista ja aktiivista väkeä, jota löytyy eri harrastusten ja nuorisotoiminnan piiristä. Hupparikansa haluaa osallistua, tehdä ja vaikuttaa mutta myös olla vaan ja hengailla kavereiden kanssa. Mahdollisuuksia ja puitteet tekemiseen ja olemiseen tarjoavat kuntien nuorisotyö, järjestöt ja seurakunnat.

Hupparikansan puolella olevat pitävät nuorisotyötä tärkeänä ja arvokkaana. He tietävät, että nuoret tarvitsevat rinnalleen aikuisia; sekä ammattilaisia että vapaaehtoisia. He ajattelevat, että nuorisotyö tarvitsee riittävät resurssit niin valtiolta, kunnissa, järjestöissä kuin seurakunnissakin. He tietävät, että nuorisotyö on kunnan peruspalvelu. Nuorisotyön osuus on kunnan budjetissa niin pieni (keskimäärin 0,5 %), että siitä leikkaamalla ei saada kuin pieniä säästöjä, mutta näistä leikkauksista aiheutuu suuri lasku tulevaisuudessa. Hupparikansan puolella olevat toimivat nuorten hyväksi.

Toimi nyt, että päättäjät tekevät hyviä päätöksiä #HupparikansanPuolella.

#HupparikansanPuolella-haaste:

1. Ota itsestäsi selfie huppari päällä ja jaa kuva Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Liitä mukaan kampanjan tunniste sekä oman paikkakuntasi nimi, esimerkiksi #Kauhajoki ja #HupparikansanPuolella sekä #Syrjinnästävapaa. Haasta samalla muut hupparikansan puolelle. Kutsu kaveriesi lisäksi mukaan kuntapäättäjiä, kansanedustajia ja järjestöjohtajia.

2. Voit halutessasi tulostaa #HupparikansanPuolella-plakaatin (pdf) ja käyttää sitä kuvassa.

3. Varmista, että oma paikkakuntasi on #HupparikansanPuolella. Allianssi seuraa tilannetta ja kertoo, missä ollaan näkyvimmin #HupparikansanPuolella. Muistathan siis liittää oman paikkakuntasi nimen #-merkillä kuvasi yhteyteen.

Täältä löytyy aiheesta lisää.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someonePrint this page

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *