Jukka Liljalta luontokirja salaperäisestä kehrääjästä

Jukka Lilja, sinulta on ilmestynyt luontokirja Kehrääjä – siivet pystyssä. Miten päädyit tekemään suomen- ja englanninkielistä luontokuvakirjaa yölinnusta? Hämärä valaistus ja luontokuvat ei kuulosta tyypillisimmältä valinnalta kirjan tekemistä ajatellen.

Työelämässä ollessani ja lapsiluvusta johtuen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuvata öisin. 80-luvun puolivälissä tein MTV:lle luontodokumentin kehrääjästä ja siitä jäi ”kehrääjätauti” päälle. Valoisat kesäyöt antavat valaistuksen puolesta erinomaiset mahdollisuudet seurata yöelämää.

Yli 10 vuoden luontoelokuvavaiheen jäätyä taakse valokuvaus otti paikan ”tyhjiöstä” ja kuvia kehrääjästä alkoi kertyä. Satoja diakuvia ja sittemmin digikuvia, joita kuvat kirjassani yksinomaan ovat. Ajan myötä kuvia kertyi yli 70.000, joten pakostakin tuli mieleeni, että ne pitäisi saada jollain lailla esille, ettei työ menisi aivan hukkaan.

Kertyneet kuvat siis oli se lähtökohta, josta kirjan tekeminen alkoi, eikä niin, että olisin kuvannut kirjan tehdäkseni.

Onko kehrääjässä jotain, joka siinä erityisesti kiehtoo? Vai olisiko kirjan aiheeksi saattanut valikoitua jokin muukin yölintu, vaikkapa huuhkaja?

Tein elokuvan huuhkajasta jo ennen kehrääjäfilmiäni. Kehrääjässä on kuitenkin kolme juttua, jotka ajoivat huuhkajan edelle. Ensinnäkin kehrääjä on hyvin vähän ja suppea-alaisesti kuvattu lintu. Sitä on oikeasti saanut olla pioneeri aiheen kimpussa. Huuhkajasta on paljon materiaalia, eikä se ole lopulta pysynyt niin salaperäisenä lintuna kuin kehrääjä.

Toiseksi, kehrääjässä on haastetta loputtomiin, se on älykäs lintu, jos niin voi sanoa, mikä lisää haastetta esimerkiksi pesän löytämisessä. Kolmanneksi kehrääjä on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen ominaisuuksiltaan, eikä sitä ole vieläkään loppuun asti tutkittu. Kehrääjää on kyllä moni tutkinut jo pitkään, mutta siitä on niukasti kuvia ja tutkittavaa riittää.

Olet teuvalainen, mutta kotoisin Kauhajoelta. Onko kirjassa kotiseuturakkautta erityisesti näiden kuntien kehrääjämaastoja kohtaan vai kuinka laajalti tunnet kehrääjien reviirit?

Kauhajoki on syntymäkuntani, mutta parhaan nuoruuteni, eli 60-luvun asuimme Peräseinäjoella ja Teuvalla olen asunut vuodesta -77.

Jos pitäisi arvottaa, niin Peräseinäjoelle olen juurtunut vahvasti, sen maastot ovat tuttuja siinä asussa kuin ne olivat siellä asuessani. Nyt käynnit siellä ovat useimmiten pettymyksiä, siellä on tehty suuria mylleryksiä, kuten Haukinevalle ja Kalajärvelle. Ne eivät ole enää entisiään.

Kauhajoki sen sijaan on minulle hyvin läheinen ja kuljen siellä paljon metsälläkin. Teuvan metsät ovat osin hyvinkin tuttuja ja kehrääjämaastoiltaan likietuisia. Teuva on kehrääjäkannaltaan myös runsas, kuten Kauhajokikin. Teuvalla linnut ovat lähellä, mutta Kauhajoki tarjoaa näyttävämmät puitteet. Erikoisesti upeat kangasmetsät, niiltä osin kuin metsähallituksen miehet eivät ole niitä moottorisahalla mäntyjä kaulaamalla suojelualueilla pilanneet, luovat mahtavat puitteet kehrääjäkuville.

Lyhyesti sanottuna, molemmissa pitäjissä kuljen mielelläni.

Onko vuosien harrastus kehrääjän jäljillä ollut yksinäistä kulkua vai mitä se on antanut? Onko kehrääjä opettanut erityisesti jotain?

Viihdyn omassa seurassani hyvin ja keskittyminen asiaan on aivan toisella tasolla kun saa touhuta yksin. Jonkin verran, varsinkin aikaisemmin kuljettiin yhdessä Jouni Rinta-Keturin kanssa, rengastuksen merkeissä. Silloinkin yhteisillä retkillä pyrin kulkemaan omia polkujani ja käytin ajan pesien etsimiseen, kun lintuverkot oli ensin asennettu yhdessä.

Tehtäväjako on ollut sellainen, että minä olen etsinyt pesät ja Jouni on rengastanut poikaset. Minulla pesälöytöjä on reilu 150, tänä aikana kun olen kehrääjää kuvannut eli noin 30 vuoden ajalta.

Kesäluonnossa ei yksinäisyyttä juurikaan ole mahdollisuutta tuntea. Kehrääjä on antanut kuntoa, elämyksiä, sitkeyttä, periksiantamuutta, onnistumisen riemua ja runsaasti elämyksiä.

Miltä kehrääjän tulevaisuus näyttää, kuuluuko sen ääni pohjalaisissa kesäöissä vastedeskin? Riittääkö hyönteisravintoa?

Hyönteisten vähenemisestä puhutaan paljon, mutta sadekesiä lukuunottamatta metsissä ei hyönteiskato mielestäni vielä näy hälyttävästi. Uskoisin, että peltoalueiden hyönteiset ovat ensimmäisenä vaarassa, johtuen muun muassa torjunta-aineista.

Havaintojen perusteella kehrääjän tulevaisuus näyttää valoisalta. Kannat ovat pysyneet keskimäärin samalla tasolla koko sen ajan kun olen niitä seurannut eli noin 35 vuotta. Avohakkuut, joita henkilökohtaisesti inhoan, ovat kehrääjälle mieleen. Aukoille nousevat taimikot toimivat hyvinä pesimäreviireinä 20-30 vuotta. – P. P.

Viite:

Lilja, Jukka (2017). Kehrääjä – siivet pystyssä. Nightjar – Wings Upright. Kurikka: Valmiixi.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someonePrint this page

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *