Heikki Hemmingin monipuolinen kirjallinen tuotanto: näytelmiä, runoja ja proosaa

Heikki Hemminki, olet kurikkalainen kirjailija, syntynyt Kauhavalla vuonna 1931. Millaista lapsuutesi aika oli?
Vammaisten sukupolvi Keeniperimä 2014
Synnyin 1930-luvun alussa Kauhavan Alakylässä pienviljelijäperheeseen. Olin sodan alkaessa alakoululainen. Kun isä joutui rintamalle vuonna 1940, olin 9-vuotias – sodan päättyessä ja isän palatessa 15-vuotias. Sota osui vaikeisiin kasvuvuosiin ja traumatisoi perheen isännyydestä vastanneen pojan ja hänen siskonsa. Lasten työtaakka oli ankara ja toivottomuus valtasi elämän.

Näistä kokemuksista olen kirjoittanut muun muassa Veli-Matin sotapäiväkirjassa (ilm. 1994) ja monissa runoissa, joita on julkaistu useissa kokoelmissa, mm. Keeniperimässä (1. painos ilm. 2007).

Millainen kirjallisen urasi alku oli? Mikä Sinua kannusti kirjoittamaan?

Tänä vuonna on kulunut 50 vuotta siitä, kun minut hyväksyttiin Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi. Ensimmäiset kirjani ilmestyivät vuonna 1962. Vuonna 1965 tulin palkituksi Tampereen kaupunginkirjaston runokirjoituskilpailussa ensimmäisellä palkinnolla.

Aloitettuani opiskelun Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa vuonna 1957 kuuntelin professori, runoilija Unto Kupiaisen innostavia kirjallisuusluentoja, osallistuin Tampereen kaupunginkirjaston runokilpailuun ja tulin palkituksi. Sain uskoa kirjoittajan taipaleeni jatkamiseen.

Olen lapsesta lähtien ollut kiinnostunut kirjallisuudesta ja lukenut runsaasti. Koulua en kuitenkaan voinut jatkaa keskikoulua pitemmälle, koska sota-aika raskaine töineen vei voimat. Myös sodan jälkeen rappiolle päässyt tila tarvitsi kaiken mahdollisen työvoiman ja koulupojan ajan.

Veli-Matin sotapäiväkirja 1994Opinnot jatkuivat korkeakoulun jälkeen Tampereen yliopistossa ja neljän hengen perhe muutti Tampereelle. Kirjoittamiseen tarvittava aika oli tiukilla, mutta vuonna 1962 ilmestyi kaksi poikakirjaa. Koko viidenkymmenen vuoden kirjallisen työskentelyn ajan olen kirjoittanut muiden töiden ohessa, koska elatus oli hankittava ja opintovelat maksettava ajallaan.

Kirjallinen tuotantosi on laaja ja monipuolinen: olet myös näytelmäkirjailija. Miten päädyit kirjoittamaan näytelmiä?

Kun olimme muuttaneet Kurikkaan, Jouko Turkka oli tullut Seinäjoen kaupunginteatterin johtajaksi. Tunsin Turkan Tampereen ajoilta Veikko Sinisalon lausuntapiiristä ja ilahduin hänen tulostaan Seinäjoelle. Otin yhteyttä häneen ja ehdotin yhteistyötä alueen kirjailijoiden kanssa. Yksi näytelmäni oli jo sitä ennen esitetty Jyväskylän ylioppilasteatterissa ja se oli saanut hyvän arvostelu- ja yleisömenestyksen.

Turkka innostui ehdotuksestani ja kutsui Pohjanmaan Kirjailijoiden jäseniä koolle. Ideoimme koko päivän Turkan luona. Tuloksena oli useita näytelmiä, joista näytelmäni ”Tulva” sai valtakunnallista huomiota ja Seinäjoki pääsi Suomen teatterikartalle.

Jatkoimme yhteistyötä ja uusia näytelmiä syntyi. Näytelmäkirjailijan urani alkoi reippaasti. ”Tulva”, ”Atomistit”, ”Raamattusaaren kansaa” esitettiin Seinäjoella, ”Kulta ja kunnia” Rovaniemen kaupunginteatterissa, ”Piiskahäät” Vaasan kaupunginteatterissa ja näitä sekä useita muita uusia kantaesityksiä myös eri seuranäyttämöillä.

Olet saanut näytelmistäsi myös valtionpalkinnon. Mikä niiden kirjoittamisessa kiehtoi?

Halusin kirjoittaa uuden ajan kansannäytelmiä, joissa huumorilla on suuri sija ja joiden tematiikka on ajankohtaista. Näytelmien kirjoittaminen oli kirjailijalaadulleni sopivaa – pohjalaiselle luonteenlaadulle sopii dramatiikka.

Valtionpalkintolautakunta arvioi kantaesitykset ja sain valtionpalkinnon ”Raamattusaaren kansaa” -näytelmästä vuonna 1970.

Heikki Hemminki Kuva P PeltoniemiMitä näytelmien kirjoittamiselle nykyään kuuluu?

Tällä hetkellä harmittaa, että maakunnan kirjailijoiden uusia näytelmiä ei esitetä paikallisesti, vaan sen sijaan pyöritetään puhkikuluneita, ikivanhoja näytelmiä, joiden teemana on väkivalta. Luodaan edelleen maakunnasta kuvaa Suomen ”villinä läntenä”.

Olen ollut työtön näytelmäkirjailija jo kymmeniä vuosia ja yritykset saada uusia näytelmiä omaan kaupunkiin esitettäväksi eivät ole tuottaneet tulosta. Historiaa tästä on dokumentoitu tarkemmin teoksessani Monen kaupungin tuoksua taskuissa (ilm. 2011).

Kaikkiaan näytelmiäni ja kuunnelmiani on 45. Ne ovat Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kirjastossa, Sunklossa, ja lainattavissa sieltä.

Kirjoitat näytelmien lisäksi myös runoja. Kerrotko lisää runollisesta tuotannostasi?

Runoja olen kirjoittanut koko kirjallisen urani ajan. Niitä on julkaistu viisi kokoelmaa ja kolme äänikirjaa. Viimeisin kokoelma on 28.11.2014 julkaistu Keeniperimän uudistettu ja laajennettu 2. painos.

Keeniperimä sisältää runoja, joita Kurikan lukion Ryskööremmi-runoryhmä on esittänyt jo yli 20 vuoden ajan. Kokoelman runoja sisältyy myös äänikirjaan, jonka Ryskööremmi julkaisee tänä vuonna. Runoissani käytän pohjalaista murretta, jonka olen huomannut tulevan ymmärretyksi muuallakin Suomessa.

Keeniperimä Timanttihääpari Copyright Heikki HemminkiMaalaat myös tauluja, niitä taitaa olla yhteensä jo noin 200. Miten päädyit maalaamisen pariin?

Olen harrastanut koko ajan myös maalausta ja tauluissani on aiheita, jotka liittyvät kirjallisiin teksteihini. Olen kokenut maalaamisen hyvin terapeuttisena ja tukena kirjoittamiselle. Taulujani olen käyttänyt kuvituksena mm. teoksessa Monen kaupungin tuoksua taskuissa.

Teoksen alaotsikko on ”Kirjailijana Väli-Suomessa”. Kerrotko tästä lisää, mitä ajasta on erityisesti jäänyt mieleen?

Olen asunut elämäni aikana melkein kaikissa Suomen maakunnissa kulkiessani opiskelun ja ansiotyön perässä. Kirjailijayhteisöihin tutustuessani koin Tampereen ja Jyväskylän mieluisina paikkoina. Kuuluin Keski-Suomen kirjailijoihin ja sieltä jäi oikein hyvät muistot.

Muutettuamme Kurikkaan toimin Pohjanmaan Kirjailijoiden puheenjohtajana kahteen otteeseen. Yhdistykseen kuului silloin vielä useita iäkkäitä, ansioituneita kirjailijoita, kuten Venny Kontturi, Matti Nummensalo, Lauri Pakkala, Härmän Kustaa, Laus-Dei Saxell ja Olavi Kaukola. Se oli kirjallisesti hyvin rikasta ja antoisaa aikaa.

Millaisen vastaanoton olet saanut kirjailijana Suupohjan alueella ja Kurikassa? Miten kulttuurielämää täällä voisi kehittää?

Arkistokoosteessani Monen kaupungin tuoksua taskuissa olen tarkemmin dokumentoinut elämääni Pohjanmaalla. Vuosikymmenet Kurikassa ovat vierineet ja toivoisin, että kulttuurielämä Kurikassa olisi nyt ja tulevaisuudessa monipuolista, vapaata, luovaa ja kaikkia kulttuurin aloja suosivaa.

Pohjanmaalla on kulttuuripotentiaalia nousta eturivin kulttuurimaakunnaksi edellyttäen, että ”kateustieteen yliopisto” tuhotaan. – P. P.

Viitteet:

Hemminki, Heikki (2014). Keeniperimä. Uudistettu ja laajennettu 2. painos. Kurikka: Valmiixi.

Hemminki, Heikki (2011). Monen kaupungin tuoksua taskuissa – kirjailijana Väli-Suomessa. Kurikka.

Pohjalaisia nykykirjailijoita – Heikki Hemminki. Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. 07.03.2012.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someonePrint this page

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *